BodyMindWisdom -KOULUTUSOHJELMA
Kaikille avoin itsehoito- ja rentoutuskurssisarja, jota voit käydä juuri niin pitkälle, kuin haluat
* ennen kaikkea itsen ja lähipiirin hoitamiseen, tämä on tärkeintä
* ammattilaiset myös asiakkailleen
* tai opiskeltuasi kaikki kurssit ja etätyöt, voit rakentaa uuden ammatin.
Ohjelmaan voi hakeutua kuka tahansa itsensä, läheistensä tai asiakkaittensa hyvinvoinnista kiinnostunut. Ei pohjakoulutusvaatimusta, koska kyseessä on tasapainoon ja itsehoitoon ohjaaminen eikä "lääkehoito". Haastattelen hakijat pienimuotoisesti (kysymykset alinna).
Jos haluat, voit käydä myös koko koulutusohjelman ja valmistua
* BodyMindWisdom (BMW) -ohjaajaksi (Vuokon ohjaamana). Siitä voit jatkaa myös kinesiologiksi.
* Ja/tai kinesiologiksi (kinen kurssit aluksi Vuokon ja lopuksi Annen ohjaamana).
AIKATAULU
Kurssit sopimuksen mukaan arkisin tai viikonloppuisin noin 1 kurssi / 1-3 kk. Mahdollisuus valmistua < 2 vuodessa, mutta voit käydä omaan tahtiisi verkkaisemminkin.
Voit opiskella eli ottaa kursseja ja tehdä etätehtäviä aivan omaan tahtiisi. Pystyy opiskelemaan työn ohessa. Etätehtävinä työkirjan täyttäminen ja raporttien tekeminen käytännön harjoitteluista. Kaikkein joustavin toki on yksityisvalmennus, (maksu korkeampi), sopii esimerkiksi kiireisille.
PAIKKAKUNNAT
Käy kursseja joustavasti oman aikataulusi ja vauhtisi mukaan Turussa, Hämeenkyrössä ja/tai tilaa omalle paikkakunnallesi. Kurssit toteutuvat Turussa vähintään 3-4 osallistujalla, muualle tarvitaan enemmän osallistujia. Voit käydä samalla tai välillä vaihtaa paikkakuntaa.
TURKU (Kupittaa) Hoito & Valmennus Rauha
HÄMEENKYRÖ Hyvän Olon Keskus Frantsila, http://www.frantsilanhyvänolonkeskus.fi/
Ryhmäläisten kotien ja toiveiden mukaan muillakin paikkakunnilla – ehdota.
OHJELMA – kinesiologia on perusrunko, jolla opiskelu aloitetaan:
* Kinesiologian peruskurssit Touch for Health 1-4, esimerkiksi kevät-kesä 2012
- TFH 1, 2, 3 ja 4. Kukin á 2 pv eli yht. 4 x 2 pv (= 8 pv,) numerojärjestyksessä
* Kinesiologian jatkokurssit Vapaaksi stressistä 1-4 ja Biokineettiset harjoitukset,
esim. kevät-kesä-syksy 2012
- Vapaaksi stressistä VS 1, 2, 3 ja 4, yht. 5 pv numerojärjestyksessä.
VS1-2 voi käydä ilman tietoa TFH:sta. VS3:n ennakkovaatimuksena on VS1-2 ja TFH1-2
- Biokineettiset harjoitukset -kurssi, 1 pv., ennakkovaatimuksena TFH1.
Jatkokurssit pidetään 3 x 2 pv pätkissä (=6 pv) numerojärjestyksessä
Kinesiolgian kursseja yhteensä 4 x 2 pv ( yhteensä 8 pv peruskurssit) ja 3 x 2 pv (yhteensä 6 pv jatkokurssit) = 7 x (á 2 pv) kinesiologian kurssit (= 14 päivää). Ovat kansainvälisesti virallisia, suomenkielisiä kurssipäiviä ja hyvä materiaali on suomenkielinen.
Tästä voit halutessasi jatkaa kinesiologiksi tanskansuomalaisen Annen kursseilla esimerkiksi Oulun ja Helsingin seudun kursseilla (hänen erikoiskurssejaan järjestetään noin 3 vuoden välein eli kun on tarpeeksi osallistujia, katso http://www.alvari.com/ sivun Kinesiologia lopussa) ja/tai BodyMindWisdom-ohjaajaksi Vuokon kursseilla Turussa, Hämeenkyrössä ja muualla Suomessa nonstop. Myös BMW-ohjaajakoulutuksen jälkeen voit luonnollisesti jatkaa kinesiologiksi.
Huomaa, että aloittaessasi kinesiologian opinnoilla Sinun ei tarvitse sitoutua valmistumaan kummaksikaan tai valmistumaan jommaksikummaksi. Voit katsoa kiinnostustasi opintojen kuluessakin. BMW-erikoiskursseista katso tästä lisää ->
BMW-erikoiskurssit
Voit halutessasi Vuokon kinesiologian perus- ja jatkokurssien jälkeen jatkaa BMW:n syventäville erikoiskursseille ja valmistua BodyMindWisdom-ohjaajaksi.
BMW-erikoiskurssien alustavat teemat ja kestot tässä. Täsmentyvät, kun olen päässyt tutustumaan osallistujiin ja heidän tarpeisiinsa kevään 2012 kinesiologian opiskelun aikana:
Syksy 2012 – vuosi 2013 4 x 2 pv BMW-erikoiskurssit (=8 pv), teemat:
a. Terveyden tasapainoympyrä 2 pv: fyysinen, ravitsemuksellinen, sosiaalinen, emotionaalinen ja henkinen puolemme tasapainossa sekä elämäntehtävä, elämän tarkoitus, työhyvinvointi
b. Rentoutusliikunta & rentoutushieronta 2 pv: istuen, seisten ja makuulla tehtävät pehmeät liikuntaharjoitukset ja vaatteiden päältä tehtävä hieronta. Erilaisia tehotekniikoita.
c. Vuorovaikutus- ja rentoutusharjoitukset, -pelit ja –leikit 2 pv: itsensä ja muiden kuuntelutaitoa ja myös hauskaa rentoutusta
d. Ammattilaisseminaari 2pv: kerrataan ja harjoitellaan sekä ammattilaisena toimiminen, vastaanotto/ryhmät, markkinoinnista ym.
KURSSIEN SISÄLTÖESITTEET
Pyydä kinesiologian valmiit kurssiesitteet sähköpostiisi, kiitos. BMW-erikoiskurssien esitteet valmistuvat kesällä-syksyllä 2012, kun olet kertonut sisältötoiveesi.
AIKATAULU: aloitus kinesiologialla 2012
Mitkä paikat ja ajat sopivat sinulle parhaiten näistä vaihtoehdoista?
(Aluksi yksi tfh1, yksi tfh2, yksi vs1-2 jne. valitaan). Kertaus –50% maksuale. Kertaus on suositeltavaa, vaikkei pakollista (itse kertasin TFH1-3 J ).
TURKU (Hoito&Valmennus Rauha, Lemminkäisenkatu 36, Kupittaa
TFH 1 Touch for Health 1 la-su 11.-12.2.12 Rauha, Turku
TFH 2 Touch for Health 2 la-su 31.3. – 1.4. Rauha, Turku
TFH 3 Touch for Health 3 la-su 5.-6.5. Turku tai Häme
TFH 4 Touch for Health 4 heinäkuussa sop. muk. aika ja paikka Turku tai Häme
Kinesiologian jatkokurssit eli Vapaaksi stressistä ja Biokineettiset harjoitukset esimerkiksi kevät-kesä-syksy 2012 Turussa yhteisen sopimuksen mukaan. Katso myös Hämeenkyrö.
Ensimmäinen BMW-erikoiskurssi on alustavasti syksyllä 2012 Turussa ja sop. muk. Hämeessä. Loput BMW-erikoiskurssit 2013. Valmistuminen mahdollista 2013 jouluna.
TAMPEREEN SEUTU (Hämeenkyrö, Frantsila)
TFH 1 Touch for Health 1 la-su 21.-22.1.12 Frantsila, Hämeenkyrö
TFH 2 Touch for Health 2 la-su 24.-25.3.12 Frantsila, Hämeenkyrö
VS 1-2 Vapaaksi Stressistä la-su 21.-22.4.12., Frantsila, Hämeenkyrö
TFH 3 Touch for Health 3 la-su 5.-6.5. Häme tai Turku
TFH 1 Touch for Health 1 la-su 9.-10.6.12 Frantsila, Hämeenkyrö
VS 1-2 Vapaaksi Stressistä la-su 7.-8.7.12., Frantsila, Hämeenkyrö
TFH 4 Touch for Health 4 heinäkuussa sop. muk. aika ja paikka Häme tai Turku
TFH 1 Touch for Health 1 la-su 28.-29.7.12 Frantsila, Hämeenkyrö
TFH 2 Touch for Health 2 la-su 1.-2.9.12 Frantsila, Hämeenkyrö
Kinesiologian jatkokurssit kevät-kesä-syksy 2012 sopimuksen mukaan. VS1-2 voit valita huhtikuun tai heinäkuun. Voit kysyä myös Turun kinen jatkokursseista, selviävät pian.
Ensimmäinen BMW-erikoiskurssi on alustavasti syksyllä 2012 Turussa ja sop. muk. Hämeessä. Loput BMW-erikoiskurssit 2013. Valmistuminen mahdollista 2013 jouluna.
Kaikkia näitä ja muitakin kursseja pidetään jatkuvasti tilauksesta ja sopimuksen mukaan muulloinkin Turussa ja muuallakin Suomessa. Kerro toiveesi päivämääristä ja paikoista / paikkakunnista. Katsotaan paikkakuntakohtainen minimiosallistujamäärä.
TOIVEESI
Kerro itsestäsi ja toiveistasi, niin varmistumme, että koulutusohjelma on Sinulle mahdollisimman sopiva. Voit myös vielä vaikuttaa erikoiskurssien sisältöön.
MAKSU
Kurssimaksu 2012 on 189,-+ alv. = 232,47 / á 2 pv kurssin aikana (á n. 16 t.)
7 kinesiologian kurssia (á 2 pv) ja 4 erikoiskurssia (á 2 pv) = yht. 11 kpl.
Vuoden 2012 tiedon mukaan 11 x 189 = 2079 + alv.
(Alle) tuotantokustannusten mukaiset kurssikirjat useimmiten 20-40,- lisätään.
Erämaksumahdollisuus ja liikunta- yms. seteleillä maksumahdollisuus.
LISÄTIETOJA
Ilmoittaudu kinesiologian peruskurssille tfh1 ja opiskele niin pitkälle kuin haluat.
Kysy myös lisää
vuokko@alvari.com http://www.alvari.com/ -> fb ja blogi
050 555 4442 (myös tekstiviesti), vastaan/pirautan takaisin, kun voin.
Tasapainoterveisin,
vuokko alvari, hyvinvointikouluttaja, mmm